Vaikka dramaattisissa tulkinnoissa
pukeudutaan punaiseen
tämä laulu,
joka soi vain pianolla

sellojen ja viulujen
jousten vaivatessa kieliä
tahtoo laulajalleen oranssia taftia.

Äänen,
joka kohoaa kepeänä
kuin mikä tahansa kaunis hyönteinen.

Tyttösen,
joka tulkitsee sanat puristaen ne kuiviksi suloisin ilmein.


Ja vaikka sävelmä onkin
paksu kuin vesi
tuskainen kuin painava huoli,
laulu ajattelee rakastaan.

Se kertoo hellien,
kastelee ystävällisen kaipauksen tulvaan,
keveitä poreita puhallellen.
“tahdon säilyttää sinut huoletonna”, se sanoo.

Ja sitten kun piano yltyy sooloonsa
ja sanat taukoavat,
viulun kieleltä ilmaan,
sellon punertavaa kantta pitkin
tipahtaa meriveden makuinen tippa.

Tunnustus
kohtelias,
kuin entisaikojen herrasmies.