Höntti kaivon rakentaja

Olin rakentanut tyhjyyttäni
kuin kuivaa kaivoa.

Keskellä yhä reikä,
ei hyötyä koko rakennelmalla.

Maan alle pitkää seinämää.
Miksi?

Koska päiväni olivat ilottomat
ja epäuskoiset.

Unelmissani lentoa, toivoa,
mutta unelmiahan voi siirtää.




Sinä, Herrani
toit rakentajan silmänetäisyydelle.

Rakentajan,
jonka päälaki vilkkui kuopastansa.
Ja hänenpä tiilet nousivat puita kohti.

Mikä asenne!
Ilo,
onnistumisen toivo
ja tyytyväisyyden onni.

Minä tartuin hänen
varmaan, uskovaiseen elämiseensä.

Minä kuuntelin hänen sanojaan.
Hän puhui Sinusta.
Kuin kasvosi olisivat valjenneet minulle.

Hän erotti totuuden sekalaisista sanomisista
ja sivullisista epäselviä selityksiä.

Hän sihtasi sormien välistä
kuin hiekkaa ja soraa
ja kämmenelle jäi yksi, ainoa ja yksinkertainen.

Minä katsoin ja kuuntelin kaivoni reunalla.
Ei hän tutkiskellut rakennelmaani
ja osoittanut missä on parantamisen varaa.

Hän puhui minulle kuin kaltaiselleen.
Katse Jeesuksessa.
Ilolla ja viisaudella.



Minun tyhjyyteni.
Voimattomuus, epäusko, surkeus, sekaisuus.

Minä otin hänen sanansa.
Otin Sinun Sanasi, Herra Jeesus.

Minä luen.
Minä ilolla tutkin ja haalin, minkä ymmärrän.

Päiväni ovat kevyet ja tuoreet.
Rakennan jotain uutta...